Powered by Blogger.

Social icons

10/02/2014

Lehtikaalipasta



#lagerma


Lehtikaalipasta
1 pkt lehtikaalia
6 kynttä valkosipulia
3 rkl mantelilastuja
1 Sitruunan mehu + 1/2 sitruunan kuori
hyvää oliiviöljyä
250 g tuorepastaa
Parmesanjuustoa
suolaa ja mustapippuria

Revi lehtikaalin pehmeät lehtiosat kulhoon. Purista päälle sitruunan mehu ja raasta joukkoon puolikkaan sitruunan kuori. Lisää joukkoon kunnon loraus hyvää oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin ja jätä hetkeksi vetäytymään.

Kuori valkosipuli ja murskaa 5-6 kynttä. Kuullota pannulla ja lisää joukkoon mantelilastut. Ota niihin nopeasti väriä pintaan ja lisää sekaan myös lehtikaali. Kypsennä hiljalleen välillä sekoittaen 10-15 minuuttia.

Keitä tuorepasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta vesi pois ja sekoita lehtikaali joukkoon. Asettele annokset lautaselle ja lisää kruunuksi reilusti parmesanjuustoa.


No comments
9/12/2014

Flowers


#lagerma
Viikonlopun kukkapuska. Valitsin muutamia kukkia, floristi lisäsi ruusunlehtiä ja muuta vihreää. Upeaa syyskimppu!
No comments

Coffee brake




The best coffee in town Helsinki. 

Coffee from Kaffa Roastery. Hat Massimo Dutti, scarf Acne Studio.
No comments
9/02/2014

Pasta funghi porcini



#lagerma
Pasta funghi porcini aka herkkusienipasta

Yksi lemppari arkipastoista. Reseptin olen kehitellyt itse; uskokaa tai älkää, curry ja sienet ne yhteen soppii. Alunperin tämän makuparin olen oppinut kantarellien kanssa. 

500 g (ruskeita) herkkusieniä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 prk ranskankermaa
1 tl curryä
suolaa
pippuria
(nippu tuoretta persiljaa)

Pilko sipulit ja herkkusienet. Kuullota pannulla voissa valkosipuli ja sipulit, lisää joukkoon herkkusienet. Paista kypsäksi (ja myös sienistä ylimääräinen neste pois), mausta curryllä ja suolalla ja pippurilla. Lisää ranskankerma ja anna hautua miedolla lämmöllä. Keitä pasta. Lisää kastikkeen joukkoon halutessasi reilusti tuoretta persiljaa.


No comments
8/06/2014

Tigervik - the most amazing summer place






Our friends beautiful summer place.. Love it!



No comments

Our summer house with OOTD



Shoes Converse, shorts from Boozt.com, sweater InWear
pics: #lagerma
More summer memories; these are from our summer house @asikkala. My favorite summer outfit was those lovely lace shorts, Converses and striped sweater.



No comments

@pargas with grilled spiny lobsters


Parainen, Sandlådan / #lagerma
Kesämuistoja Paraisilta, toisesta kesäpaikastamme, meren ääreltä. Grillattua hummeria ja langustineja. Ai nam mitä herkkua! Slurps.

/
Summer memories from Parainen.
No comments
8/05/2014

Bordeaux Chateau Carsin



Bordeaux & Chateau Carsin / pics: #lagerma

Huhtikuussa 2014 minulla oli suuri ilo ja kunnia päästä Bordeauxiin vieraaksi viinitilalle Chateau Carsiniin. Upea paikka, upeine suomalais-isäntineen, unohtamattakaan itse tilan viinejä. Neljän päivän aikana pääsimme tutustumaan ja maistelemaan myös muutamien muiden lähitilojen viinejä; opin sen, että Bordeaux todellakin on yksi laadukkaimmista viinialueista maailmassa, mutta myös harrastelijalle kaikkein vaikeimpia oppia eri alueen viinejä.

Kirsikkana kakun päällä Carsinin maalaiskeittiössä hääri Michelin-kokki Markus Autero. Neljän päivän aikana ranskalaiessa maalaiskeittiössä Markus loihti upeita ruokia lähialueen tuoreista raaka-aineista, ja jujuna tietenkin aina oli viini jolle ruoka oli tehty. Upeat kulinaristiset neljä päivää unelmamiljöössä. Ikimuistoista!! Kiitollinen tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta..

No comments
8/02/2014

Soup


#lagerma

Vanha kuva keväältä 2014. Nuo kukat olivat niin kauniita. Kimpussa ranskalaisia tulppaaneja ja jotain muita kukkia joiden lajiketta en tiedäkään.. Kurpitsakeitto chorizolla maistui myös hyvältä. Harmi, että reseptiä ei ole enää tallessa.

/
One old pic from spring 2014. I still love those flowers. And the pumpkin soup with chorizo was perfect as well.
No comments
8/01/2014

Lately at home






4 comments
7/18/2014

Kotikuvia - soft tones




Selailin kuvakansioitani ja koostin muutamia uusia ja vanhoja kuvia kollaasiksi. Kovin on pehmeä tunnelma kaikissa. Vaalean harmaa pellava muuten toistuu meillä niin petauksessa, sohvalla kuin kattauksessakin. Värejä en edelleenkään kaipaa, pidän vaaleista, neutraaleista sävyistä. Syksyllä sitten sävyt vain tummenevat. 


/
Some random pics around our home. Very soft tones and mood we have in every corner.
8 comments
7/17/2014

Katos / canopy

pic
Hauska idea solmia sängynkatos pellavalakanoista/-verhoista. Tällainen olisi kesämökille ihana.

/
Inspiration to our summer house. Lovely idea this canopy.

2 comments
7/04/2014

Kesälauantaihin / saturday mood

pic
Ystävät kokoon, pöytä koreaksi rennolla kattauksella ja kylmää valkoviiniä pullo jos toinenkin. Oih, olisipa niin kiva järjestää kunnon kesäkemut. Rakastan tätä kuvaa ja fiilistä mikä siitä välittyy. Puhumattakaan veden kielelle nostattavista ruoista..

Lisää pihajuhla tunnelmointia ja upeita ruokakuvia täällä. Suosittelen muutenkin tutustumaan Local Milk-blogiin, u-p-e-a.

/
Inspiration for this saturday; good friends and good food. More inspiration in this awesome Local Milk-blog.

No comments
7/02/2014

Hotel inspiration

Photo credits: Pella Hedeby, Stil Inspiration
Voisiko olla enää osuvampi ja kauniimpi designhotelli Kreikan lomalle? Nuo kauniit lattialaatat, kalusteet ja kauniit yksityiskohdat, puhumattakaan valkoisista liehuverhoista ja kutsuvasta sängystä. Niin kaunista, niin kesäistä, niin Kreikkaa. Niin lomailijaa kutsuvaa.. 

Valokuvat ovat Stil Inspiration-blogin Pella Hedebyn ottamia heidän Mykonosin lomaltaan. Lisää inspiraatiota ja kauniita kuvia täällä.

Ja jos itse hotelli San Giorgio Mykonos alkoi kiinnostelemaan, niin lisää siitä löytyy täältä. Huokailuttaa vain ja reissukuume kasvaa.

/

Sooo beautiful hotel room at Mykonos. Pure love, need to get there some day.. These photos has taken by Pella Hedeby. See more in her awesome blog Stil Inspiration. If you are interesting about the hotel San Giorgio Mykonos, you can find more information from here.
5 comments
7/01/2014

Ohi on / peonies


Ohi on kesäkuu ja kukkakauppojen pioniaika. Nämä ovat kesäkuun alussa napsittuja kuvia kun pionit kukkivat kauneimmillaan myös meillä maljakossa. Nyt niistä saa iloita pihoillaan ne onnekkaat, jotka oman pionipuutarhan omistavat.

Pian on ohi myös tämä rankka työkevät. Huh.

Kiitos muuten lukuisista kommenteista, palaan niihin vielä myöhemmin tänään. :)

/

Some pics from early june, when the peonies were blooming so beautifully.

2 comments
6/25/2014

Kesäpesä / Nest bean bag

Pic via, Edit: Photo and styling Paulina Arcklin
Edellisen postauksen teemaa jatkaen, löysin vielä tällaisenkin. Ihana reilun kaupan säkkituoli, Nepalilaista käsityötä Uus-Seelantilaisesta villasta ja kierrätyspavuista. Ja kaunis kuva taas niin muutenkin.

/
Continuing the theme of the previous post. I found this lovely bean bag. It has made of the New-Zealand wool and it's filled with recycled EPS. They are lovingly knitted by women in Nepal who are working on fair trade principles. 

7 comments
6/24/2014

Loma sisällä / holiday inside

Photo via Femina.dk, photographer Pia Ulin, styling Lotta Agaton
Kesälomaan enää viikko, kelit ovat ankeat. Ollapa tällainen riippukeinu sisällä. Voisi tuossa tosin mielellään kölliä talvetkin. Aika ihana. Ja myös nuo House Doctorin lehtitelineet seinällä. Voisin ottaa nekin. Olisi loma pelastettu, vietettynä seinien sisäpuolellakin. 

/
In Finland this summer has been very cold. It made me dream about this kind of hammock to our living room. 
12 comments
6/22/2014

Mökillä / summer house







Kesätunnelmia mökiltämme Päijänteen rannalta. 

Valkoiset Thonetit äitini löysi kirpputorilta 18 euron hintaan. Saamme ne kotiimme, ihana äiti. Lomalla vetäisen niihin vain uudet maalipinnat. 

/

Some moods from our summer house by the lake Päijänne.
14 comments
6/21/2014

Lisää makkarista / More from our bedroom


Lisää makkarista pikaotoksia. Huoletonta, ryppyiset lakanat ja tyynyt sinne päin. Ei mitään uutta, mutta en vain ole kyllästynyt vieläkään esim. noihin viime kesänä hankittuihin Tine K:n zigzag-tyynyihin. 

/

More snapshots from our bedroom. Ruffled sheets and pillows like that. There's nothing new, but still I'm not tired of this look..

12 comments

10/02/2014

Lehtikaalipasta



#lagerma


Lehtikaalipasta
1 pkt lehtikaalia
6 kynttä valkosipulia
3 rkl mantelilastuja
1 Sitruunan mehu + 1/2 sitruunan kuori
hyvää oliiviöljyä
250 g tuorepastaa
Parmesanjuustoa
suolaa ja mustapippuria

Revi lehtikaalin pehmeät lehtiosat kulhoon. Purista päälle sitruunan mehu ja raasta joukkoon puolikkaan sitruunan kuori. Lisää joukkoon kunnon loraus hyvää oliiviöljyä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin ja jätä hetkeksi vetäytymään.

Kuori valkosipuli ja murskaa 5-6 kynttä. Kuullota pannulla ja lisää joukkoon mantelilastut. Ota niihin nopeasti väriä pintaan ja lisää sekaan myös lehtikaali. Kypsennä hiljalleen välillä sekoittaen 10-15 minuuttia.

Keitä tuorepasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta vesi pois ja sekoita lehtikaali joukkoon. Asettele annokset lautaselle ja lisää kruunuksi reilusti parmesanjuustoa.


9/12/2014

Flowers


#lagerma
Viikonlopun kukkapuska. Valitsin muutamia kukkia, floristi lisäsi ruusunlehtiä ja muuta vihreää. Upeaa syyskimppu!

Coffee brake




The best coffee in town Helsinki. 

Coffee from Kaffa Roastery. Hat Massimo Dutti, scarf Acne Studio.

9/02/2014

Pasta funghi porcini



#lagerma
Pasta funghi porcini aka herkkusienipasta

Yksi lemppari arkipastoista. Reseptin olen kehitellyt itse; uskokaa tai älkää, curry ja sienet ne yhteen soppii. Alunperin tämän makuparin olen oppinut kantarellien kanssa. 

500 g (ruskeita) herkkusieniä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 prk ranskankermaa
1 tl curryä
suolaa
pippuria
(nippu tuoretta persiljaa)

Pilko sipulit ja herkkusienet. Kuullota pannulla voissa valkosipuli ja sipulit, lisää joukkoon herkkusienet. Paista kypsäksi (ja myös sienistä ylimääräinen neste pois), mausta curryllä ja suolalla ja pippurilla. Lisää ranskankerma ja anna hautua miedolla lämmöllä. Keitä pasta. Lisää kastikkeen joukkoon halutessasi reilusti tuoretta persiljaa.


8/13/2014

Mess with Asian twist


#lagerma
Kahvipaussi ja päivän ruokainspiraation hakemista. Aina ei mene putkeen.

Kirja/book: Linda Lundgren "Om jag var din hemmafru"

8/12/2014

Autumn wibes




Syksyn asusteet. Hattu Tallinnasta Massimo Duttilta ja Acnen huivi Mytherese.com

/
I'm ready for autumn. Bring it on!

Hat from Massimo Dutti, Scarf by Acne from Mytherese.com

8/06/2014

Tigervik - the most amazing summer place






Our friends beautiful summer place.. Love it!



Our summer house with OOTD



Shoes Converse, shorts from Boozt.com, sweater InWear
pics: #lagerma
More summer memories; these are from our summer house @asikkala. My favorite summer outfit was those lovely lace shorts, Converses and striped sweater.



@pargas with grilled spiny lobsters


Parainen, Sandlådan / #lagerma
Kesämuistoja Paraisilta, toisesta kesäpaikastamme, meren ääreltä. Grillattua hummeria ja langustineja. Ai nam mitä herkkua! Slurps.

/
Summer memories from Parainen.

8/05/2014

Bordeaux Chateau Carsin



Bordeaux & Chateau Carsin / pics: #lagerma

Huhtikuussa 2014 minulla oli suuri ilo ja kunnia päästä Bordeauxiin vieraaksi viinitilalle Chateau Carsiniin. Upea paikka, upeine suomalais-isäntineen, unohtamattakaan itse tilan viinejä. Neljän päivän aikana pääsimme tutustumaan ja maistelemaan myös muutamien muiden lähitilojen viinejä; opin sen, että Bordeaux todellakin on yksi laadukkaimmista viinialueista maailmassa, mutta myös harrastelijalle kaikkein vaikeimpia oppia eri alueen viinejä.

Kirsikkana kakun päällä Carsinin maalaiskeittiössä hääri Michelin-kokki Markus Autero. Neljän päivän aikana ranskalaiessa maalaiskeittiössä Markus loihti upeita ruokia lähialueen tuoreista raaka-aineista, ja jujuna tietenkin aina oli viini jolle ruoka oli tehty. Upeat kulinaristiset neljä päivää unelmamiljöössä. Ikimuistoista!! Kiitollinen tästä ainutlaatuisesta kokemuksesta..

8/02/2014

Soup


#lagerma

Vanha kuva keväältä 2014. Nuo kukat olivat niin kauniita. Kimpussa ranskalaisia tulppaaneja ja jotain muita kukkia joiden lajiketta en tiedäkään.. Kurpitsakeitto chorizolla maistui myös hyvältä. Harmi, että reseptiä ei ole enää tallessa.

/
One old pic from spring 2014. I still love those flowers. And the pumpkin soup with chorizo was perfect as well.

7/18/2014

Kotikuvia - soft tones




Selailin kuvakansioitani ja koostin muutamia uusia ja vanhoja kuvia kollaasiksi. Kovin on pehmeä tunnelma kaikissa. Vaalean harmaa pellava muuten toistuu meillä niin petauksessa, sohvalla kuin kattauksessakin. Värejä en edelleenkään kaipaa, pidän vaaleista, neutraaleista sävyistä. Syksyllä sitten sävyt vain tummenevat. 


/
Some random pics around our home. Very soft tones and mood we have in every corner.

7/17/2014

Katos / canopy

pic
Hauska idea solmia sängynkatos pellavalakanoista/-verhoista. Tällainen olisi kesämökille ihana.

/
Inspiration to our summer house. Lovely idea this canopy.

7/04/2014

Kesälauantaihin / saturday mood

pic
Ystävät kokoon, pöytä koreaksi rennolla kattauksella ja kylmää valkoviiniä pullo jos toinenkin. Oih, olisipa niin kiva järjestää kunnon kesäkemut. Rakastan tätä kuvaa ja fiilistä mikä siitä välittyy. Puhumattakaan veden kielelle nostattavista ruoista..

Lisää pihajuhla tunnelmointia ja upeita ruokakuvia täällä. Suosittelen muutenkin tutustumaan Local Milk-blogiin, u-p-e-a.

/
Inspiration for this saturday; good friends and good food. More inspiration in this awesome Local Milk-blog.

7/02/2014

Hotel inspiration

Photo credits: Pella Hedeby, Stil Inspiration
Voisiko olla enää osuvampi ja kauniimpi designhotelli Kreikan lomalle? Nuo kauniit lattialaatat, kalusteet ja kauniit yksityiskohdat, puhumattakaan valkoisista liehuverhoista ja kutsuvasta sängystä. Niin kaunista, niin kesäistä, niin Kreikkaa. Niin lomailijaa kutsuvaa.. 

Valokuvat ovat Stil Inspiration-blogin Pella Hedebyn ottamia heidän Mykonosin lomaltaan. Lisää inspiraatiota ja kauniita kuvia täällä.

Ja jos itse hotelli San Giorgio Mykonos alkoi kiinnostelemaan, niin lisää siitä löytyy täältä. Huokailuttaa vain ja reissukuume kasvaa.

/

Sooo beautiful hotel room at Mykonos. Pure love, need to get there some day.. These photos has taken by Pella Hedeby. See more in her awesome blog Stil Inspiration. If you are interesting about the hotel San Giorgio Mykonos, you can find more information from here.

7/01/2014

Ohi on / peonies


Ohi on kesäkuu ja kukkakauppojen pioniaika. Nämä ovat kesäkuun alussa napsittuja kuvia kun pionit kukkivat kauneimmillaan myös meillä maljakossa. Nyt niistä saa iloita pihoillaan ne onnekkaat, jotka oman pionipuutarhan omistavat.

Pian on ohi myös tämä rankka työkevät. Huh.

Kiitos muuten lukuisista kommenteista, palaan niihin vielä myöhemmin tänään. :)

/

Some pics from early june, when the peonies were blooming so beautifully.

6/25/2014

Kesäpesä / Nest bean bag

Pic via, Edit: Photo and styling Paulina Arcklin
Edellisen postauksen teemaa jatkaen, löysin vielä tällaisenkin. Ihana reilun kaupan säkkituoli, Nepalilaista käsityötä Uus-Seelantilaisesta villasta ja kierrätyspavuista. Ja kaunis kuva taas niin muutenkin.

/
Continuing the theme of the previous post. I found this lovely bean bag. It has made of the New-Zealand wool and it's filled with recycled EPS. They are lovingly knitted by women in Nepal who are working on fair trade principles. 

6/24/2014

Loma sisällä / holiday inside

Photo via Femina.dk, photographer Pia Ulin, styling Lotta Agaton
Kesälomaan enää viikko, kelit ovat ankeat. Ollapa tällainen riippukeinu sisällä. Voisi tuossa tosin mielellään kölliä talvetkin. Aika ihana. Ja myös nuo House Doctorin lehtitelineet seinällä. Voisin ottaa nekin. Olisi loma pelastettu, vietettynä seinien sisäpuolellakin. 

/
In Finland this summer has been very cold. It made me dream about this kind of hammock to our living room. 

6/22/2014

Mökillä / summer house







Kesätunnelmia mökiltämme Päijänteen rannalta. 

Valkoiset Thonetit äitini löysi kirpputorilta 18 euron hintaan. Saamme ne kotiimme, ihana äiti. Lomalla vetäisen niihin vain uudet maalipinnat. 

/

Some moods from our summer house by the lake Päijänne.

6/21/2014

Lisää makkarista / More from our bedroom


Lisää makkarista pikaotoksia. Huoletonta, ryppyiset lakanat ja tyynyt sinne päin. Ei mitään uutta, mutta en vain ole kyllästynyt vieläkään esim. noihin viime kesänä hankittuihin Tine K:n zigzag-tyynyihin. 

/

More snapshots from our bedroom. Ruffled sheets and pillows like that. There's nothing new, but still I'm not tired of this look..

Newer Posts Older Posts Home