Powered by Blogger.

Social icons

7/29/2016

Kesäinen bataatti-fetasalaatti

Alunperin piknik-evääksi tehty salaatti maistui myös seuraavana päivänä. Tästä tulikin oma lempparini jota aion tehtailla varmasti vielä useasti. Vinkkaanpa tännekin, jos jollekin tällainen ruokaisa kesäsalaatti maittaa!

Aurinkoa! :-)

Kesäinen bataatti-fetasalaatti

n. 600-700 g bataatti
1 punainen mieto chili
1 valkosipulinkynsi
200 g fetajuustoa
1 granaattiomenan siemenet
Salaattisekoitusta
Baby-pinaattia
Korianteria

Kastike:
Pari ruokalusikallista oliiviöljyä
1-2 tl hunajaa
1 rkl sitruunaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
Suolaa ja pippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Kuori ja kuutioi bataatti. Levitä kuutiot uunipellille ja ripsota päälle oliiviöljyä, pilkottu chili ja murskattu valkosipulinkynsi. Paahda uunissa noin 20 min kunnes bataatti on pehmennyt. Kuutioiden jäähtyessä valmista salaatinkastike ja muu salaatti: sekoita vihreät keskenään ja kaada kastike joukkoon. Ripottele päälle fetajuusto, jäähtyneet bataattikuutiot ja granaattiomenan siemenet. Koristele korianterilla. Avot!

Ps. Kuvissa näkyvät Pimientos-paprikat olivat myös leftovereita piknikiltä. Siinä yksi kesäsuosikkini myös. Kannattaa kokeilla: paprikat paistetaan pannulla runsaassa öljyssä ja ripotellaan päälle sormisuolaa, tarjoillaan heti.

No comments

Ryijyn testailua ruokahuoneeseen

Yksi tämän vuoden kuumimmista sisustus- ja DIY-trendeistä ovat ryijyt. En yleensä ole yksittäisten trendien perässä seuraaja, mutta kieltämättä tällä kertaa trendikkyyskin sai testailemaan mummun kaunista seinäryijyä ruokahuoneen seinälle. En tiedä kuinka vanha ryijy on, en koskaan ehtinyt tätä mummulta kysymään. Muistan sen kuitenkin lapsuudestani mummulan seinältä. Viime vuodet se on ollut vanhempieni varastossa ja sieltä kulkeutui nyt meille, kun testasin sitä alunperin matoksi. Mutta kyllä sen tehtävä on olla seinällä. Tummanharmaa tausta on sen hieman kellastuneille väreille kaunis ja kyllä se tuo kaivattua kotoisuutta muuten niin kolkkoon tilaan. Seinustalle on kyllä saapumassa jo uusi hyllykkö, mutta täytyy miettiä, onko se ryijy vai hylly lopulta.

Mitäs te äänestätte: hitti vai huti?

/

A major trend in both DIY and home decor is woven wall hangings. I found my grandmother's old one and wanted to test it on our dining room wall. It's beautiful, but I'm still not sure do I keep it there, because I also ordered a new shelves for the wall as well. What do think about the wall hangings? Do you like this trend?

7 comments
7/28/2016

Redesign your Ikea kitchen!

Torstaita! Jos eilen illan postaus syntyi mökin terassilla, niin tätä kirjoittelen nyt junasta. Kiitos VR toimivasta wi-fistä. Kohti kaupunkia siis ollaan tulossa.

Törmäsin tässä surffaillessani Reform-nimiseen tanskalaiseen toimijaan, jonka idea on tarjota design-palvelu Ikean keittiöihin. Mm. ruotsalainen SuperFront tarjoaa jo moduuleja joilla pimpata Ikean Bestå ja Metod-kaapistoja, mutta markkinoille on rynninyt vastaavia vaikka mitä muitakin. Uusin tuttavuus itselleni on tämä toimija, jonka design ei ole edes mitä tahansa, vaan keittiömallistojen takana on sellaisia nimiä kuten Norm architects ja Henning Larsen. Yhtään en tiedä mitä tällaiset keittiöt voisivat maksaa, mutta perusideasta pidän; etenkin jos kotona olisi valmiina Ikean keittiö jonka voisi tuunata.

Jos kiinnostaa, voi mallistoihin ja kauniisiin stailauskuviin käydä tutustumassa täällä: reformcph.com/en/

Onko tämä toimija teille tuttu? Tai Ikean huonekalujen tuunaaminen ylipäätänsä tällaisten toimijoiden kanssa, onko kukaan kokeillut?

/

Very interesting danish company with interesting kitchen designs. You can redesign your Ikea kitchen! You can read more: reformcph.com/en/

Photos from Reform

No comments
7/27/2016

Urbaanilla piknikillä, juustokakku purkissa

Terveiset helteisestä Asikkalasta, Päijänteen rannalta. Kirjoittelen tätä ilta-auringon lämmössä, itikoiden syötävänä. :-) Pari viime päivää on saatu nauttia ihan uskomattoman hienoista keleistä landen rauhassa. Täällä on uitu ja saunottu, nautittu grilliruoasta ja herkuteltu muurikka-letuilla. Viime viikollakin nautittiin kesäkeleistä, mutta urbaanin piknikin muodossa.

Pakkasin eväät koriin ja riensin kellohame heilahtaen ystäväni luo Jätkäsaareen, jonka merellisessä ympäristössä nautiskeltiin kesäillasta. Joutsenetkin saatiin kaveriksi; tosin tuollainen perheellinen vanhempi on aika pelottava kaveri. Sähisi ja tuijotti monta kertaa ohimennessään, mutta onneksi jätti meidät ja eväämme rauhaan vaikka noinkin lähelle uskalsi.

Koriin päätyi myös H&M:n jakardikuvioinen huopa (saatu blogin kautta), joka sopikin kivasti mustavalkoiseen rentoon kattaukseen, joka sisälsi mustavalkoisia kertakäyttöastioita ja lautasliinoja, mitä nyt laatikosta sattui löytymään. Eväinä nautiskeltiin Ruohonjuuren salaatteja ja hummuksia (todella NAM!), sekä Pimientos de Padrón - eli espanjalaisia paahdettuja paprikoita. Lisäksi olin tehnyt bataatti-fetasalaatin, joka sekin maistui vaikka kuvissa näyttääkin jo hieman painuneelta. Jälkkäriksi juotiin Pimmsiä sekä nautiskeltiin juustokakut jotka olin tehnyt valmiiksi purkkeihin.

Juustokakku purkissa (noin 4 annosta)

Pohja:

8 digestive keksiä

2 rkl suolatonta pähkinävoita

Täyte:

250 g mascarpone juustoa

1 prk sitruunarahkaa

2 dl kuohukermaa

Puolikkaan sitruunan mehu ja kuorta raastettuna

1 tl vanilja sokeria

sokeria oman maun mukaan

Väliin ja päälle koristeeksi vadelmia

Murusta keksit ja sekoita pähkinävoin kanssa hienoksi massaksi. Painele purkkien pohjalle noin sentin tasainen kerros ja laita purkit jääkaappiin viilenemään. Valmista täyte vatkaamalla kerma. Sekoita joukkoon mascarpone ja rahka samettiseksi vaahdoksi. Mausta sitruunalla ja sokerilla. 

Laita vadelmia keksipohjan päälle ja lisää täyte. Itse lisäsin päällimmäiseksi vielä vadelmia viltillä, kun purkit olivatkin ihan liian pienet muuten. ;-) 

Suosittelen testaamaan, purkki kuin purkkikin käy, eikä täyte vaadi liivatetta. Sitten ei kun hyvään seuraan ja kivaan paikkaan ja ääntä kohden. Nautitaan kesästä!

Maiju

/

Urban picnic in Helsinki.
No comments
7/25/2016

H&M lahjakorttiarvonta ja syksyn uutuudet

Pellavainen aamutakki / 3 minimaljakkoa / Jakardikuvioinen huopa / helmineulottu huopa / palmikkoneuletyynynpäällinen / kynttiläjalat

ARVONTA PÄÄTTYNYT.

Kuten tässä aiemmassa postauksessani Lagerma for H&M Home  kerroin, saan tehdä todella kivan yhteistyön H&M Homen kanssa liittyen syksyn uutuuksiin; paitsi heidän uutuustuotteisiinsa, niin liittyen myös Espoon Isoon Omenaan avattavaan laajennettuun uuteen H&M-liikkeeseen. H&M Home ja H&M Beauty laajenevat Espooseen, jossa uudistuneen myymälän avajaisia vietetään 11.8. klo 10 alkaen.

Olen saanut valita suosikkituotteitani H&M Homen valikoimasta ja nämä tuotteet löytyvät uudistuneen myymälään Home-osastolta erikseen Lagerma-logolla merkittyinä. Olen valinnut valikoimasta omia suosikkejani, jotka ovat ns. sisustuksen perustuotteita joihin on helppo yhdistää erilaisia tunnelmia, materiaaleja ja kuoseja. Oman olohuoneen pellavatyynyliinat täydentyivät palmikkoneuletyynynpäällisillä ja ihanilla huovilla, joista jakardikuvioinen huopa on osoittautunut heti monikäyttöiseksi. Se on toimittanut torkkupeiton lisäksi jo piknikhuovan virkaakin. Ihana kevyt materiaali joka on helppo myös pestä. Pienet kirkkaat maljakot ja messinkiset kynttilänjalat ovat myös must-tuotteita syksyyn luomaan kauniita asetelmia niin kattaukseen kuin tunnelmanluojiksi kodin eri tiloihin. Nämä tuotteet kestävät aikaa. Lisäksi pellavainen aamutakki on ollut pitkään haavelistalla. Se on ihanan kevyt aamukahvitteluun suihkuun jälkeen etenkin näin helteisinä kesäaamuina!

Tässä muutamia omia suosikkejani mainitakseni, mutta nyt polkaistaan käyntiin jo odotettu arvonta! Palkinto on 100 euron lahjakortti H&M-liikkeeseen. Arvontaan osallistut linkkaamalla tämän postauksen kommenttikenttään oman suosikkisi H&M Homen uutuustuotteista. Linkin lisäksi kirjoita mukaan sähköpostiosoite josta sinut tavoittaa jos ja kun arpaonni osuu kohdallesi. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Arvonta päättyy 31.7. klo 21.00.

Onnea arvontaan!

Maiju

/

This competition is unfortunately valid only in Finland.

84 comments
7/23/2016

Olohuoneen uusi matto ja muita ihania

Olohuoneeseen muutti jo aiemmin kesällä uusi matto. Se kuuluisa Elloksen Tanger-ryijymatto, joka taitaa jo monelta sisustusbloggariltakin löytyä. Mietin tätä todella pitkään, mutta kun siihen aitoon Marokkolaiseen ei ole nyt varaa ja tämän 200x290 kokoisen maton onnistuin saamaan -40 % alennuksella, niin miksipäs ei. Ja ei ole kyllä lainkaan tyhjää puhetta tämän maton helppohoitoisuus. Olen siis erittäin tyytyväinen tähän päälle satasen ostokseeni.

Muutenkin olohuoneen tunnelma ja tekstiilit ovat nyt sellaiset kun olen kaivannutkin. Kiitos H&M Homen kanssa käynnissä olevan yhteistyön, sain pari uutta tyynynpäällistä ja torkkupeittoa. Nuo palmikkoneuleiset tyynynpäälliset ovat H&M Homen syksyn uutuuksia ja ovat kyllä aiiiivan ihanat. Musta paksu samettityyny valkoisilla reunoilla on Day Homen ja kesän ale-löytöjä. Molemmat torkkupeitot - jakardikuvioinen sohvalla ja vaalea helmineulottu huopa korituolin reunalla - ovat nekin H&M Homen uutuuksia. Molemmat ovat täydellisiä väreiltään ja tuo mustavalkoinen on todella monikäyttöinen materiaalinsakin puolesta. Se on sohvan kulmalta päässyt toimittamaan jo piknik-peitonkin virkaa ja päikkärit siksi ehdin nukkumaan jo vaalean pehmoisen neulepeiton alla. Kyllä mua nyt hemmotellaan! Olen siis myös yksin kotona joten siksikin olen ehtinyt sisustelemaan ja kuvailemaan oikein urakalla. :-)

Tärkein tämän kesän löytö ja suorastaan aarre on päässyt suurennettuna kehyksiin lipaston päälle. Tuo mustavalkoinen valokuva kertoo jotain mieletöntä tarinaa: siinä ovat molemmat isoisäni! Siis äitini isä ja isäni isä yhdessä, tekemässä töitä. Aivan uskomattoman hieno tilannekuva, joka saa silmäkulmani kostumaan joka kerta kun sitä katson. Ikävöin molempia noita tyyppejä ihan valtavasti. Ja kuinka komeita nuoria miehiä he ovat olleetkaan. <3

Päätän jutun autenttiseen aamukahvihetkeeni, joka on kirjaimellisesti otettu suoraan sängystä noustuani kun testailin kameran automaattilaukaisijaa. Olen tämän neljän vuoden bloggaamisen aikana julkaissut vain muutaman omakuvan. Tässä nyt sitten kurkistus elämääni aamutakissa. Hahah!

Nautinnollisia hetkiä viikonloppuun!

* Palmikkoneule-tyynynpäälliset, jakardikudottu huopa, helmineulotto huopa, pikkumaljakot ja pellavainen kylpytakki osana H&M Home-yhteistyötä.

/

New carpet and pillows our living room. Now I think that all the textiles are just perfect!

No comments
7/22/2016

Inspiration: grey loft appartment in Brooklyn

Ruotsalaisvalokuvaaja Pia Ulinin koti Brooklynissä esiteltiin maaliskuun Residence-lehdessä. Törmäsin näihin inspiroiviin kuviin jälleen uudelleen. Ihanan tunnelmallinen ja kerroksellinen koti, joka on puettu niin trendikkääseen harmaaseen. Värimaailma sai kyllä hetkeksi ajatukset siirtymään myös jo syksyyn.. Ääh, nautiskellaan nyt vielä lämpimistä kesäpäivistä ulkosalla. :-)

Inspiroivaa päivää!

/

This lovely loft appartment belongs to swedish interior photographer Pia Ulin. So grey, but so lovely. Lot of inspiration.

Photos: Residence magazine 03/2016

No comments

Prada Marfa

Uusi juliste on muuttanut makuuhuoneen seinälle. Iskin siihen silmäni Desenion verkkokaupassa ja pistin tilaten. Prada Marfa ja sen tarina on aika mielenkiintoinen. Se on keskellä Texasin erämaata oleva taideinstallaatio, joka on kestänyt yli kymmenen vuotisen olemassa olonsa aikana vandalismia, siellä on pidetty 41 Pradan näytöstä, se on ollut kahden presidentin vierailun kohteena, syntynyt somehitiksi ja lähtenyt viraalin lailla leviämään kun tämä kyseinen juliste on nähty tv-sarja Gossip Girlin kohtauksessa. Lisäksi teoksesta on tullut Instagramin ns. hot spot-kohde sen jälkeen, kun Beyonce oli vieraillut siellä ja postannut oman selfiensä. Prada Marfasta on ajan saatossa tullut muodin ja populaarikulttuurin maamerkki.

Jos kiinnostaa, voi lisää lukea ja kuvia katsella täällä: Dazeddigital.com

Rentoa perjantaiaamua!

/

I have new poster on my wall. Prada Marfa is a landmark of fashion and pop culture in middle of West Texas dessert. Despite the upheaval, the work has stood strong – it’s seen 41 Prada shows, two Presidents, a financial meltdown, and the explosion of social media. It has become an unintentional viral Pinterest hit thanks to a poster on Gossip Girl, and an Instagram hotspot after a visit from Beyoncé. Prada Marfa become a landmark of fashion and pop culture. Source and more about this landmark: Dazeddigital.com

Newer Posts Older Posts Home