Powered by Blogger.

Social icons

1/30/2016

Mustavalkoista / Black and white

Olen eteenpäin pyrkivä ihminen, pyrin menestymään, repimään itsestäni aina enemmän. Kasvamaan, oppimaan jokaisesta onnistumisesta ja epäonnistumisesta, tekemään asiat aina paremmin. Olemaan tarvittaessa apuna ja aiheuttamatta kenellekään pettymyksiä. Painan satakymmenen lasissa, eturintamassa. Kaikki tai ei mitään. 

Tai tällainen ainakin olen ollut. Onneksi elämä ei enää ole niin mustavalkoista. Viimeisen puolen vuoden aikana olen löytänyt lisää värejä ja oppinut kulkemaan myös harmaalla, ja pysähtyä. Pitämään itsestäni paremmin huolta.

Meidän kotona sen sijaan tuppaa olemaan aina vain kovin mustavalkoista. Ja harmaata. Voi kun oppisin käyttämään värejä sisustuksessakin enemmän. Siinä tavoitetta tälle vuodelle. Sinisestä ja beigen sävyistä (luetaanko se väriksi tässä kohtaa? :-)) haaveillen, mutta jo vain uudesta työpisteestäkin tuli mustaa ja valkoista. Ripauksella kultaa. Jos tuo omakuva olisi värillinen, näkisitte että päällä sentäs on sinistä. :-)

Löytyi nippu kirjeitä. Kirjeitä 40-luvulta, vaariltani mummulle. Rakkauskirjeitä, sodan ajalta. En ole vielä lukenut niitä, mutta tuossa ne ovat pöydällä, odottavat oikeaa hetkeä. Hitsi mitä aarteita! Ehkä nyt viikonlopun aikana vielä käperryn niiden kanssa viltin alle ja otan lasin viiniä kaveriksi. Sukeltaen mustavalkoisille vuosikymmenille.

Rentouttavaa viikonloppua!

/

I'm a driven person, I strive for success, to better myself, to grow, to do the best I can, to always deliver for myself, for my family, for my friends. Try to never let anyone down. That's me. Happily not black and white person but our home is so that! Hoping to learn use more colors at home. That's my goal for this year.

2 comments
1/29/2016

Get the look #2 & coffee table books

photo: Ollie & Seb's haus  / 1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7

Get the look-sarjan toinen postaus tulee tässä. Nyt hieman erilaisesta perspektiivistä kuin Get the look #1 oli. Etsin todella pitkään sellaista olohuonekuvaa joka tyyliltään istuisi myös meille kaikkine yksityiskohtineen. Meillä on olohuone vielä keskeneräisin tila uudessa kodissa. Tummia seiniä olen miettinyt, mutta koska olohuoneemme on niin iso, ei kannata lähteä koko olkkaria tummaksi maalaamaan, ei edes yhtä seinää. Haaveissa on edelleen ns. koristepanelointi seiniin. Silti ihastelen tummia tiloja ja etenkin valkoisen sohvan kanssa lähes yönmusta, tummanharmaa tai jopa tummansininen tausta olisi todella herkku. Tähän yhdistettynä murrettuja luonnonsävyjä teksiileissä ja rouheaa metallia, kuitenkin pehmeiden yksityiskohtien kanssa. Nam.

Lisäksi nyt tulee liuta kirjavinkkejä. Kirjoilla sisustaminen ei vanhene koskaan. Sohvapöydällä, ikkunalaudoilla.. meilläkin on inspiroivia opuksia ripoteltu sinne tänne ja niiden pariin on kiva istahtaa sopivan ajan tullen selailemaan, lueskelemaan, hakemaan inspiraatiota. Vinkkejä itselle tai lahjaksi, niitä löytyypi tämän postauksen lopusta. Ja miksi niin, koska ne todellakin istuvat tähän tyyliin. :)

Photo via Scandinavian love song

# tummat seinät

Kuvan seinä näyttää tummaakin tummemmalta harmaalta ja lähimpänä sitä voisi olla esim. Tikkurilan Y497 Toro, joka on lähes musta. Voin kuitenkin omakohtaisesti suositella hieman lempeämpää, mutta syvän harmaata sävyä: N499 Basaattia. Tämä sävy on meillä ruokailutilan seinässä. Se on syvän harmaa, ei taita keltaiseen, mutta valaistuksella toki sävyn halutessaan saa taitettua lämpimäksi. Me olemme tykänneet väristä todella paljon, ja kyseistä sävyä voisi helposti ajatella isompanakin pintana. Meillä se seinässä näyttää tummemmalta kuin mitä värikartassa on.

# valkoinen sohva & metallinen sohvapöytä

Meillä on myös uusi sohvaryhmä hakusessa ja yksi mahdollisesti varteenotettava vaihtoehto voisi olla Le Grand Airin valkoinen sohva, johon saa myös irtopäällisiä. Irtopäälliseksi saattaisin valita jopa sinisen päällisen. Jos sellaisen saisi samettisena, niin tämä sohva saattaisi olla tilattu jo (OMG sininen sametti, niinpä! ;-)). Samantyyppinen 3-istuttava sohva löytyy nyt myös Ikealta, joka vielä kaiken lisäksi on vuodesohva. Ei välttämättä huono vaihtoehto tämä Holmsund, jos miettii todellista budjettisohvaa, hinta kun on alle 500 euroa. Se "THE" sohva kuitenkin on Gervasonin Ghost, joka tuntuu olevan myös aika monen bloggarinkin toivesohva.

Sohvapöydäksi valitsin laakean, pyöreän tarjotinpöydän. Olen ihastellut kevyttä Coco Globe pöytää joka on halkaisijaltaan 90 cm. Pöytää myy ainakin Artilleriet. Hyvin saman tyyppinen budjettivaihtoehto löytyisi Ellokselta, alle 80 eurolla. Halkaisija siinä tosin on pienempi, 57 cm. Ystävälläni on sama pöytä messinkisenä ja se on kyllä tukeva tarjotinpöydäksi. Elloksella yllätykseksi näytti olevan vaikka mitä muitakin kivoja sohvapöytiä; metallijalkaisia marmorikannella ja messinkisenä löytyisi erilaisia vaihtoehtoja.

# tekstiilit & somisteet

Ei yllätä varmastikaan, että tyynynpäälliset ovat meillä pellavaa ja niin ovat tälläkin sohvalla. H&M tarjoilee hyviä tyynynpäällisiä huokeaan hintaan, sieltä tämäkin tummanharmaa päällinen. Kuvassa sohvan takana roikkuvan lehtipidikkeen sijaan valitsisin seinäryijyn. Tuo ryijy pehmentää muuten niin modernia sisustusta ja tuo hauskaa kontrastia. Ryijy löytyi Artillerietin valikoimasta.

Olen tykästynyt kaikkiin yksinkertaisiin lasiesineisiin ja etenkin lasikupuihin ja -vitriineihin. Room21:stä löytyi tämä lasikupu, ilman aluslautasta. Sisään voi laittaa koristeeksi vaikka merikorallin kuten kuvassakin on. Hauskat valkoiset matushkat ovat Artillerietistä.

1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7 / 8

# coffee table kirjat

Sitten kirsikoiksi kakun päälle ne kirjat. Osa kollaasissa on vanhempia julkaisuja, mutta sitä must-have-osastoa. Osa on uudempia julkaisuja, ja voisipa tähän listaan lisätä vielä kaksi tulevaakin: nimittäin täällä ainakin odotetaan kieli pitkällä uutta ruotsalaislehden Residencen Bookazine kirjaa, joka julkaistaan 9.2. Kirjan voi ennakkotilata täältä. Lisäksi ihanaisen Riikka Kantinkosken ja Kaisa Niemisen Ruokakirja julkaistaan ensi viikolla ja se kotiutuu jo kirjanjulkkari-bileistä, se on vissi. Riikka kirjoittelee myös Weekday Carnival-blogia ja tämä on hänen toinen kirjansa. Kolmaskin on jo kuulemma tekeillään. Miten mahtavaa, että ihmisten unelmat käyvät toteen! :-)

Tyyli- ja pukeutumisvinkkejä ja inspiraatiota tarjoilevat ainakin ruotsalais-stylisti Ebba von Sydow:n tyylikirja (5) sekä New York Timesin Bestseller Love Style Life (4). Alexa Chungin avulla voi sukeltaa hänen maailmaansa uudessa It-kirjassa (7). Todellisia kahvipöytäklassikoita ovat Kate: The Kate Moss (1), Tom Fordin (5) sekä Chanelin Little black Jacket (3) -kirjat. Viime vuoden ykkösopus sisustajille oli Kinfolkin odotettu Kinfolk Home (8). Ruotsissa taas ruokapuolella vuoden opus oli muoti-keittokirja Mode Kok Boken (2). Meiltä näistä kirjoista löytyy vain tuo Chanelin kirja, eli kaikki muut voikin laittaa lahjalistalle odottamaan. Joulupukkii, joulupukkii..

Löytyikö listalta jotain omia suosikkeja tai puuttuiko jokin? Vinkkaa! :-)

Ihanaa perjantain jatkoa!

Maiju

No comments

Kaapin paikka

Viikon paras päivä taas täällä! Perjantait toivottavasti jatkossakin pysyvät allekirjoittaneella vapaina, vaikka työkuviot ovatkin uudet. Tänään vihdoin käytän neljä kuukautta sitten lahjaksi saamani lahjakortin kasvohoitoon. Hemmottelua siis tiedossa keholle ja mielellekin. 

Mutta otsikon asiaan, eli kaapin paikkaan. Muistanette että joulukuussa postailin samalla otsikolla: silloin Kaapin paikka oli ruokatilassa, mutta hups. Enää se ei olekaan siellä. Kolmas kerta toden sanoo, nimittäin kaappi on muuttanut kolmen kuukauden aikana kolme kertaa ja nyt se vihdoin taisi löytää paikkansa. Ruokailutila on ihanan avara taas, ja julisteeksi seinälle pääsi valokuvaaja Carl Bengtssonin juliste Charlotte Flossautista. Tämä on vanha juliste, mutta aina vai pitäytyy suosikkinani. Katsotaan toteutuuko alkuperäinen suunnitelma tauluseinästä nyt kun seinä on pääsyt jälleen oikeuksiinsa. 

Upeita muuten nuo viikon vanhat tulppaanit. Roikkuvat niin rennosti. Hyvin perjantaifiilistä kuvaavia. Tuo messinkinen kynttilänjalka löytyi kirpparilta 0,30 euron hintaan. Ihanan halpaa. 

TGIF, Let's enjoy it! :-)

2 comments
1/27/2016

Töissä kotona / home office

Niin on kiirettä pitänyt koti-officessa, että vasta nyt ehdin bloginkin pariin. ;-) Kaikkea jännittävää on tapahtumassa niin työ- kuin blogirintamallakin. Ehkä tarkkasilmäisimmät ovat huomanneet, että blogini yläosaan on ilmestynyt Indiedaysin tunnus ja ylänavigaatio. Palasin takaisin Indiedaysin blogiportaaliin, jossa vanhan bloginikin kanssa olin. Kiva kuulua blogiporukkaan ja verkostoon pitkästä aikaa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta #lagerman sisältöön tai yhteistöihin, olen edelleen oman itseni herra niin sisällössä kuin kumppaneissakin. Blogini yläosassa tulee kuitenkin jatkossa näkymään bannermainontaa, toivottavasti ette siitä häiriinny. 

Lisää myös kuvia uudelta työpisteeltäni. Tai kotitoimistosta kuten sitä kutsun, vaikkei se oma toimistotila olekaan. Meidän lähes 20m2 makuuhuone sai seinien sisäänsä haaveillun työpisteen. Teen töitä ns. kevytyrittäjänä ja on aivan mahtavaa tehdä töitä kotoolta käsin. Alunperin työpiste oli suunniteltu makuuhuoneen ikkunan eteen, mutta pystytinkin nyt toimitilani yhdelle pitkälle seinustalle, heti melkein sängyn viereen. Jos sorvin pyörittäminen käy liian raskaaksi, voi pyörähtää päiväunille helposti. Haha. ;D

Työpöydästä itselläni on ollut tarkka visio millaisen haluaisin, mutta enpä ole onnistunut löytämään juuri sellaista mitä olin ajatellut. Pöytä kuitenkin oli saatava, joten mihinkäs muuallekaan suuntasin kuin Ikeaan. Sivusin keittiön budjettihylly-postauksessa tehneeni kaksi väliakaishankintaa, niin tämä pöytä nyt oli se toinen. Vaikka toisaalta, nuo eleettömät pukkijalat ja kiiltävä valkoinen taso ovat alkaneet jo miellyttämään kovastikin. Pöydän koko on mitä mainioin, joten kaikin puolin käytännössäkin erittäin passeli hankinta, ja siihen kuuluisiaan Ikean hintaan. Kokonaisuus maksoi alle 50 euroa.

Täällä sitä paiskitaan! Tai no nyt, konttori tältä päivältä kiinni ja tutimaan. Öitä!

/

More photos from our new working space @home.

4 comments
1/25/2016

Itsetehty caesar-kastike / homemade caesar dressing

Viime viikkoina on tullut syötyä melkein korvista asti Caesar-salaattia. Tämä ruokaisa ja sopivan rasvainen salaatti on sopinut hyvin pakkaspäivien ruoaksi. Etenkin kun kastikkeen on tehnyt itse ja krutongit ovat itse paahdettuja, niin tähän on suorastaan jäänyt koukkuun. Luomukanan sijasta välillä on nautittu lisukkeena paahdettua vuohenjuustoa. Ai nam. 

Täydellistä Caesar-kastiketta olen metsästellyt ja kokeillut omia variaatioita. En tiedä millainen ihan ihka oikea kastike olisi. Tuleeko esim. Worchesterin kastiketta originaaliin caesar-kastikkeeseen? Itse pidän anjoviksen suolaisuudesta joten ehdottomasti ne kuuluvat meidän kastikkeeseen. Jos anjovis ei maistu, niin ne voi korvata myös kapriksilla. 

Romainen salaatti olisi oikea lajike Caesar-salaattiin, mutta jäävuorisalaatti ja nyrkillinen rucolaa on meillä vakioidummin käytetty salaattisekoitus. Toimii niinkin. Krutongit olen paahtanut tuoreesta pellavansiemen leivästä, narskuu mukavasti siemenetkin hampaissa. 

Caesar-kastike by lagerma

1 kananmunan keltuainen

3 anjovisfilettä

ruokalusikallinen sitruunanmehua

teelusikallinen dijon sinappia

0,5 dl parmesanjuustoa

1 valkosipulin kynsi

mustapippuria

0,5 - 1 dl oliiviöljyä 

Riko keltuaisen koostumus ja heitä se ja anjovikset tehosekoittimeen. Pyöräytä anjovisten rakenne rikki. Lisää joukkoon sitruunamehu, sinappi, parmesanjuusto lastuina ja mustapippuri. Sekoita hyvin. Kaada joukkoon oliiviöljy ohuena nauhana. Itse olen vaihdellut öljyn määrää vähän parmesanjuuston määrän mukaan; olen näissä määrissä aika suurpiirteinen. ;-) Lopuksi lisää murskattu valkosipulinkynsi ja pyöräytä seos vielä kunnolla ympäri. 

Pilko salaatti, lisää joukkoon parmesanlastuja ja paahdetut leipäkrutongit sekä lopuksi kastike ja haluamasi lisukkeet. Sitten vain ääntä kohden!

/

My winter favorite is Caesar sallad. With chicken or chevre cheese.

Caesar sauce by #lagerma

1 egg yolk

3 anchovy fillets

a tablespoon of lemon juice

teaspoon dijon mustard

0.5 cups of Parmesan cheese

1 clove of garlic

black pepper

0.5 - 1 cup olive oil

Break the yolk composition and throw it and anchovies in a blender. Spin anchovies structure. Add the lemon juice, mustard, Parmesan cheese  and black pepper. Mix well. Pour the olive oil in a thin strip. Finally, add the crushed garlic clove and spin the mixture still securely around. Chop the lettuce, add the parmesan cheese and toasted croutons and finally the sauce and garnish (chicken or chevre cheese). Enjoy!

4 comments
1/24/2016

A sunday well spent brings a week of content

Pikaiset pyhäpäivän toivotukset kera tulppaanikimpun. Naurattaa ihan miten jokaisessa blogissa nyt kuvaillaan tulppaaneja. Lähes sattumaa on, että niitä meillekin kulkeutui anopilta saatuun Aalto-vaasiin, kun en kukkakaupasta muutakaan sitten keksinyt. Mutta Aaltoon jotenkin tulppaanit kuuluukin. Ja siis pakkohan tätä tulppaani-hypetystä on jatkaa täältäkin.

Tänään aiotaan hankkia happimyrkytys ulkoilemalla ystäväperheen kanssa lumituiskussa (Helsingissä ainakin just nyt pyryttää) ja dinneriksi nautitaan eiliseltä jääneitä blinejä. Hyvä sunnuntai tiedossa.

Parasta sunnuntaita sinnekin!

Maiju

No comments
1/22/2016

Kurkkaus kotitoimistoon / home office preview

Startataan viikonloppuun muutamalla otoksella kodin työpisteeltä, jonka tällä viikolla vihdoin sain kasaan. Ensi viikolla lisää laajakuvien kera.

This is where the magic happens!

6 comments
1/21/2016

Get the look #1

Kuten lauantain postauksessa kirjoittelin, olen avannut blogiini uuden kategorian "shopping tips" ja yksi sisältökokonaisuus tämän kategorian alla on "get the look" postaukset. Eli valitsen sisustuskuvan - koitan tehdä monipuolisesti eri tiloista - , jonka tyyli puretaan osiin ja ostoksiin. Kaikki tuotteet eivät ole välttämättä precis samoja, vaan tuon myös omia ehdotuksiani joukkoon, kuten tästäkin postauksesta näette. Aiheita postauksiin voi minulle myös ehdottaa ja muutenkin, mielelläni kuulisin kommentteja mitä pidätte tällaisesta ideasta? Valitut kuvat noudattelevat luonnollisesti omaa tyyliäni ja mieltymyksiä, mutta varmasti tässä kategoriassa tullaan näkemään poikkeuksiakin! Muutenhan elämä ihan tylsäksi kävisi. :)

20 Kvadrat by Josefin Hååg , Photo: Kristoffer Johansson

Valitsin avauskuvaksi 20 Kvadrat blogin pitäjän kodista kuvan parin vuoden takaa. Tällä viikolla kuva on pulpahdellut pinnalle paristakin blogista ja muistutti sitä kautta olemassa olostaan. Ihastelen edelleen Josefinan upeaa tyyliä. Harvemmin myös pienten tilojen sisustuksesta on postauksia, joten siksikin tämän valitsin. Monipuolisuudellaan tämä toivottavasti puhuttelee laajempaakin lukijakuntaa. :)

1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7 / 8 / 9 / 10 / 11

Josefinan skandinaavinen tyyli on aika luonnonläheinen ja huoleton, ja jopa hieman maskuliininenkin, mutta kuitenkin todella mietitty. Hienostuneita yksityiskohtia ja designesineitä jotka ovat tarkkaan harkittuja. Tauluseinä on huolettoman näköinen. Ihan super kokonaisuus, josta juttuja voisin omaankin kotiini kopioida. 

# huonekalut

Ruokapöydäksi pieneen tilaan sopisi mainiosti jatkettava pöytä, jolloin ruokalijoita tarpeen mukaan mahtuisi enemmänkin. Kuvassa voisi olla Ikean Lerhamn-pöytä, mutta itse valitsisin Bjurstan jatkettavan ruokapöydän, hinta 129 eur. Pöytä on pienimmillään 90 cm, mutta kasvaa tarpeen mukaan 168 cm mittaan. 

Thonet tuolit ovat suosikkejani ja niitähän meiltäkin löytyy. Punotut istuinosat pehmentävät muuten mustaa tuolia ja ne ovat muuten todella mainiot myös istua. Punososa on hinnaltaan hieman kalliimpi peruspuiseen malliin verrattuna. Thonet chair no 14 on tilattavissa mm. Artillerietistä, hinta punosistuimella noin 190 euroa. Ja palvelua muuten voin suositella, olen tilannut heiltä huonekaluja sekä pikkutavaraa ja aina on hyvin toiminut.

Jakkarat ovat hyvä hankinta pieneen tilaan; jatkettavan ruokapöydän kaveriksi helppo ottaa käyttöön, mutta muuten ne voi pitää pinottuina sivussa. Kuvan jakkaroiden katsoin ensin olevan Artekin 60 peruspalleja harmaina, mutta jalkojen määrä paljasti niiden olevan jotain muuta. Artekin jakkaroissa kun on aina kolme jalkaa. (EDIT: onhan niitä neljäjalkaisinakin, sorry. ;)) Jos haluat kestävää designia, panosta niihin, mutta budjettiversio tähänkin löytyy Ikeasta, alle kympillä. Koivuviiluisen Frosta-jakkaran voi helposti maalata haluamansa väriseksi. 

# valaisimet

Ikkunalaudalta löyty hauskaa Wästbergin Sempe -valaisin. Juju lampussa on taittuva jalka sekä kääntyvä kupu. Wästbergiä myy ainakin Länna Möbler, josta ko jalkalamppu löytyy noin 700 euron hintaan. Selkeä panostuskohde, mutta edustaa uniikkia designia. 

Yöpöydän lamppu on harvinaisempi Plug-valaisin, jonka jalassa on töpselille paikka. Sopii esim. kännykän laturille. Itse kuitenkin ottaisin vaihtoehdoksi Menun JWDA-valaisimen vaaleana versiona. Löytyy mm. Room 21:stä, hintaan 169 euroa.

# tekstiilit

Sängyssä on iki-ihanaa pellavaa. Suosikkilakanoitani ovat HM:n pellavalakanat, joten laitetaan ne tumman harmaina. Tuplakokoinen pellavapussilakana, hinta 99 euroa. Pia Wallenin Cross-huovan saa hänen omasta verkkokaupastaan kahden kokoisena, isompi huopa n. 192 euroa.

# tauluseinä

Koko tilan juju ja ilmeen tuova on tuo huoleton tauluseinä. Minulta varmaan kysytyin kysymys blogissani on kautta aikojen ollut, mistä olen hankkinut julisteilleni kehykset. Clas Ohlson ja Ikea palvelivat aikansa hyvin, mutta nyt valikoimat ovat molemmissa kaupoissa mielestäni huonontuneet. 

Huomasin kuitenkin, että julistekauppa Desenio toimittaa jos jonkinlaisia kehyksiä ja kiinnitysvälineitä, joten linkkaan tässä sinne. Samalla kun sieltä voi etsiä mieleisiään julisteitakin. Onko muuten noista kehyksistä kenelläkään kokemusta, ovatko millaisia?

Oma suosikkini julisteiden suhteen on The Poster Club. Valokuvaprinttejä kannattaa myös katsoa sieltä. Kokoelmaan esimerkiksi poimin Kate Mossin Life is a joke printin joka meidänkin makkarista löytyy. Jos halajat saman julisteen Serge Gainsbourgista ja Jane Birkinistä, niin sellainen löytyy ainakin ebaystä, hinta noin 20 euroa. Itseasiassa on sen verran huokea, että saatan itsekin sen tilata.

Sitten ei kun sisustelemaan! 

6 comments
1/20/2016

Väliaikainen budjettihylly / temporary shelf

Isompiin neliöihin muutettuamme, on mielessä monia uusia kalustehankintoja. Etenkin olohuoneemme suorastaan kaikuu tyhjyyttä, kun edelliseen olohuoneeseen verrattuna se on huomattavasti neliöiltään isompi. Ja tilanakin hyvin erilainen, olihan edellisessä kodissamme avokeittiö olohuoneen yhteydessä. Hankintalistalla olohuoneen lisäksi on ainakin eteiseen peili sekä keittiöön yksi säilytysratkaisu. Hankintalista tällä hetkellä on siis aika pitkä. Olen kuitenkin huonekalujen suhteen todella hidas tekemään päätöksiä. Haluan ensin asua ja löytää olemassa oleville huonekaluille paikkansa. Siis niille jotka ehdottomasti olemme halunneet säilyttää. Ja toki niidenkin suhteen saattaa mieli tovin kuluttua muuttua, kun kodin toiminnallisuudet selkenevät ihan käytännön asumisen kautta. Pyörittelen tietenkin mielessäni uusia eri vaihtoehtoja ja olen silmä tarkkana tutkailemassa esim. uusia sohvia, mutta kaikkien hankintojen osalta en edes tiedä ihan tarkkaan mitä olen etsimässä.

Yleensä en hanki kotiin koskaan mitään välikaisia ratkaisuja. Ollaan sitten ilman jotain sen aikaa kunnes mieleinen kaluste tulee vastaan tai mieleiseen on rahat kasassa. Nyt kuitenkin olen tehnyt uudessa kodissamme parikin väliaikaishankintaa, ja samalla myös todellisia budjettiratkaisuja. Toinen näistä on keittiön hylly. En ole onnistunut löytämään vielä mieleistä ratkaisua ruokapöydän viereen, johon pitäisi saada ainakin espressokone ja jotain säilytystilaakin. En oikein ole edes varma millaista kalustetta siihen etsin; kaappia, hyllyä, tarjoiluvaunua, sivupöytää tai mikä nyt sitten kohdalle osuessaan tuntuukin toimivimmalta ja meidän näköiseltä. Espressokoneen kuitenkin halusin vihdoin saada käyttöön jaloista pyörimästä. Sille kun muuta paikkaa ei piskuisessa keittiössämme oikein ole. 

Lisäksi löysin kirpparilta keraamiset mukit, joiden kuviointi on tuttu jostain kasarivuosilta ja omasta lapsuudestani. Mukit taitavat olla unkarilaista keramiikkaa ja samaista sarjaa löytyy kyllä joka maan kirpputorilta. Jostain syystä itse siihen jälleen ihastuin ja nostalgiavimmassani piti hankkia nuo kuusi mukia, yhteishintaan huimat 2,50 euroa. Sopivat hyvin espressokupeiksi ja halusin laittaa ne myös esille. Kamalan nostalginen ja kotoisa olo niistä tulikin. ;-)

Ikeassa pyöriessäni kekkasin jo melkein klassikoksikin muodostuneen Hylliksen. Muutama vuosi sitten aikamonessa sisustusblogissa oli hankittu tämä kymmenen euron halpishylly johon sitten oli kiva stailata jos jonkinlaisia asetelmia. Pari vuotta aikaani jäljessä hankin nyt minäkin. Väliaikaisratkaisuksi, kunnes sopivampi kaluste astelee vastaan. Eihän tuo mikään kaunokainen ole, mutta toistaiseksi ajaa asiansa. Kympillä! Ja eiköhän tuolle jatkokäyttöäkin vielä keksitä.

//

I usually never buy any temporary furnitures. If I need something, I look for until I have found or I have save enough money if we're talking about some design piece. But this time I made an exception. I bought this Ikea's shelf by under ten euros. I wanted to get our espresso machine with its place, but I haven't been sure what kind of furniture would be best to next to the breakfast table. So I made an exception and bought this temporary shelf. It ain't pretty, but it's quite handy.

No comments
1/16/2016

Viikon ale-tärpit & Ikean uutuudet / Tips of the week

Avaan blogiini uuden kategorian "shopping tips". Tämän alle tulen postailemaan tuote- ja ostosvinkkejä, uutuuksia ja myös suunnitelmissa on uusi "get the look" -sarja. Toivottavasti tykkäätte! Avauspostauksena viikon aletärppejä koska alennusmyynnit käyvät nyt kuumimmillaan sekä samalla katsaus Ikean uutuuksiin.

 1 / 2 / 3 / 4 / 5 / 6 / 7

Surffailin verkkokauppojen alennusmyyntejä ja aika hyviä alennuksia nyt löytyykin. Tänä vuonna alesta itselläni oli hankintalistalle pari täsmätuotetta: uusi eteisen peili sekä kyttäilin jos haavelistalla olevia valaisimia olisi sattunut löytymään huokeampaan hintaan. Juuri kyseiset tuotteet eivät ole päässeet missään ale-laariin, mutta spottasin muutamia hyvä löytöjä jotka kiinnostelisivat jos tarvetta olisi. Tänä vuonna teen vain tarkan euron ostoksia joten alestakaan ei ole tullut tehtyä mitään herätehankintoja.

Menun JWD valaisinta vaalean värisenä, messinkisellä yksityiskohdalla olen katsellut sillä silmällä. Jos tummempi, maskuliinisempi väritys kiinnostelee, niin nyt ko. valaisin löytyisi -20 % alennuksella. Tolomeosta haaveileville mini-pöytävalaisin löytyy molemmissa väreissä -25 % hintaan. Room21.fistä taas löytyisi Chhatwal & Johnssonin tyynynpäällisiä -10 % ja -20 % alennuksella. Mukana alessa on myös tuotemerkin mattoja.

Messingin keräilijälle; itselle tai lahjaksi Tom Dixonin kakkulapio olisi oiva hankinta alesta, kuten nuo ihanat Ferm Livingin messinkiset joulukuusen kynttiläpidikkeet, joista itsekin menneenä jouluna haaveilin. Nämä tuotteet ja paljon, paljon muuta ovat löytöjä Finnish Design Shopin sekä Room21.fin alesta. Oletko sinä tehnyt hyviä alehankintoja?

Toisena viikon tärppinä Ikean helmikuussa myyntiin tulevat uutuustuotteet. Torhamn-keittiökuvat ovatkin jo monessa blogissa vilahdelleet. Puiset kaapinovet näyttävät kyllä kivoilta. Erityisesti pidän kuitenkin tuosta pyyhenaulakosta ja mustista seinähyllyistä. Lisäksi myyntiin tulee paljon uusia tekstiilejä; luonnonläheisiä sävyjä ja ekologisia materiaaleja. 

Nämä kuvat ja lisää myyntiin tulevia uutuustuotteita löytyy Ikean sivuilta, tästä.

/

I open a new category "shopping tips" at my blog. This category includes new products, shops etc., and I will also start a new series called "get the look". Hope you gonna like it! The first post including sale tips from Finnish Design Shop and from Room21.fi. And also news from Ikea; these new products are coming for sale on february. These photos and more from here.

2 comments
1/14/2016

Ikkunalaudalla / On the windowsill

Makuuhuoneen ikkunalaudalta.

Meriaiheiset tuliaiset ovat sukulaisteni peruja. Paitsi että ne muistuttavat heistä, niin vievät mielikuvissa myös aurinkoiselle hiekkarannalle. Aaltojen kohinaa, ihoa kutittelevat auringon säteet ja lämpimän merituulen tuntu. Sepä se onkin toivottu mielikuva välillä piipahtaa täältä talvipakkasten keskeltä. :-)

Löysin muuten kivan kalenterin Projekti Verkarannan Jutan vinkkaamana. Pistin tilaten, ja kylläpäs onkin tuo tammikuun quote puhutellut: "be brave with your life". Jos tämän vuoden kalenteri on vielä hankkimatta, niin tässä kiva elämäniloinen ja motivaatiota tarjoava vaihtoehto By Jaana K.

//

Still life on the bedroom windowsill. Also tip for the nice calender; it's made by Jaana K. Every month has one motivation quote. January says: "be brave with your life". Reminder what I just needed. :-)
No comments
1/12/2016

Instagram inspiration

Mikkel Dahlstrøm @mikkeldahlstrom

Freelance Interior stylist & Photographer

annaleenashem @annaleenashem

annaleena / I N T E R I O R S T Y L I S T / D E S I G N E R ❥ / S T O C K H O L M /

Bohemedeluxe @bohemedeluxe

Interiorstylist / writer for magazines / Sweden

A Merry Mishap @amerrymishap

mother / blogger / freelance interior stylist / #ammguestseries

I wanted to share some of my Instagram favorites. So beautiful and inspiring pics. Do you have some favorite account? Link here below, please. It would be nice to find some new to follow. :-) Ps. You can find me from here @lagerma

No comments
1/11/2016

Kylmää ja kalpeaa / Cool and calm

Vuosi 2016 on alkanut viileän vaaleissa sävyissä, pakkasen puremana ja valkoisen lumipeitteen hellimänä. Eilen merenrannalla kävelyllä maisema oli niin tyyni ja rauhallinen. Ei tiennyt mistä meri alkaa tai mihin ranta loppuu. Höyhenen kevyttä pakkaslunta vain silmän kantamattomiin. Samanlaista fiilistä huomaan hakevani taas kotiinkin. Nykyinen asuntomme on niin paljon pimeämpi kuin entinen avara kaksiomme viidennessä kerroksessa. Valo pääsi kulkemaan joka nurkkaan, kun nyt tuntuu että sitä saa hakemalla hakea. Vaalea sisustus auttaa pimeän ahdistukseen ja joulun jälkeiseen mielentilaan kun taas haluaa raikastaa kaiken. Kontrastit ovat siis aika minimissään makkarissa, josta muutama snapshot.

Yöpöytänä toiminut Sinnerlig-jakkara muutti keittiöön ja Hayn tarjotinpöytä olohuoneesta yöpöydäksi. Aivan kuten se vanhassa kodissammekin oli. Tosin nyt allekirjoittaneen puolella. Tämän hetkinen luottokaverini L:A Bruketin käsivoide pehmentää iltaisin päivän karhentamat kädet. Musta painava marmoripurkki on Habitatin löytöjä syksyltä. Kylpyhuonetarvikkeiden joukosta löysin tämän lisäksi toisenkin ihanan nahkakahvalla varustetun marmoripurnukan, joka on meillä keittiössä suolapurkkina. Habitat-löydöistä joskus lisää! Aina sen Habitatin meinaa unohtaa, mutta kun sen muistaa, löytyy sieltä aina kaikkea tarpeellista kivaa pikkutavaraa. Taisin löytää työpöytäämme pöydänjalatkin.. 

Vaaleasta ja raikkaasta puheen ollen, voi hitsi kun saisi pian vaalennettua tuon meidän keltaisen tammiparketin!

:-)

//

Calm and cool. Like the weather outside at the moment in Finland (freezing and lot of snow), I just want to refresh everything in our home. 

No comments
1/08/2016

Friday flowers

Perjantaipuska, uusi Plaza Interiör ja illalla jooga-tunti. Kaikkien vapaiden jälkeenkin perjantai edelleen maistuu perjantailta. TGIF!

//

Friday flowers, new Plaza Interiör-magazine and heading to the yoga class. After all holidays friday is still friday. TGIF.

Newer Posts Older Posts Home